
Tuottajamme Siikarlan tila
Siikarlan tila, pöytyä
Vain 30 kilometrin päässä Naapurin Maalaiskanan tehtaasta sijaitsee Siikarlan tila.
Pöytyällä sijaitsevaa tilaa pyörittää nuori isäntä Kustaa Siikarla. Kustaa on opiskellut Maatalousekonomiaa Helsingin yliopistossa ja ollut mukana tilan toiminnassa lapsesta lähtien. Tilan pyörittämisessä ovat mukana myös isä Jarmo sekä pitkään tilalla töissä ollut Jussi. Paperihommissa ja sesonkiapuna tilalla on myös Kustaan veli Juho.
Maatila on ollut Siikarlan suvun omistuksessa ainakin 1600-luvulta lähtien. Tilalla on jo pitkään kasvatettu porsaita ja ensimmäiset broilerihallit nousivat tilalle vuonna 2016.
Vastuullisuus on tärkeä osa tilan toimintaa ja energiantuotantoa. Lähes kaikki tilan sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla. Lämmityksessä hyödynnetään kotimaista biomassaa tilan omassa lämpölaitoksessa, jossa poltetaan pääasiassa metsähaketta. Kanojen kasvatuksessa keskitytään päivittäin tarkkaan olosuhteiden hallintaan, jotta kanoilla on niille oikeanlaiset olosuhteet vuorokauden ympäri.

Kustaa Siikarla, Siikarlan tilan tuottaja
