
Tuottajamme Wärrin tila
wÄRRIN TILA, PÖYTYÄ
Wärrin tila sijaitsee Varsinais-Suomessa Pöytyän kunnassa, alle 30 kilometrin päässä
Liedon tehtaasta.
Pentti ja Oskari Wärrin pyörittämän tilan juuret juontavat pitkälle historiaan, sillä tila on ollut Wärrin suvulla jo 1800-luvulta lähtien. Kaarlo Wärrin perimä, Värrin tilana tunnettu maatila oli valtava yhden miehen pyöritettäväksi suurine metsineen ja peltoineen. Tila jaettiin kolmen pojan kesken, jonka yhteen haaraan kuuluvat nykyiset omistajat.
Aiemmin tilalla on kasvatettu sikoja, ja vuonna 1990 tuotantosuunnaksi vaihtui siipikarjatuotanto. Näiden vuosien jälkeen tilaa alettiin laajentamaan systemaattisesti ja matkan varrella tilalla on kasvatettu myös kalkkunoita. Broilerintuotantoon siirryttiin kokonaisuudessaan 2000-luvun alkupuolella.
Wärrin tilalla on noin 200 hehtaaria peltoa, jossa viljellään mm. vehnää, kauraa ja öljykasveja. Tilalla viljelty vehnä käytetään kokonaisuudessaan tilalla kasvatettujen broilerien rehuksi. Tilan toiminnassa korostuvat myös kestävät energiaratkaisut: tilan lämmityksessä käytetään puupellettiä sekä kauppoihin kelpaamatonta kauraa. Tilalle asennettujen aurinkopaneelien avulla tuotetaan noin 30 % tilan sähköntarpeesta.
Tilan pitkät perinteet ja sen juuret ulottuvat syvälle suomalaiseen maataloushistoriaan, mutta toiminta kehittyy edelleen aktiivisesti. Tuleva sukupolvi on valmiina ottamaan vetovastuun ja jatkamaan tilan kehittämistä kestävämpään ja tehokkaampaan suuntaan muun muassa aurinkopaneeleita lisäämällä. Elokuussa 2024 Wärrin tila liittyi Naapurin Maalaiskanan tuottajaksi, joka jo kuljetusmatkojen puolittumisella on tärkeä vastuullisuusteko niin ympäristön, kuin eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Oskari ja Pentti Wärri, Tuottajat